Tähtien tavoittelua

04.03.2021

Unelmia kohti

Unelma, oli se sitten suuri tai pieni, on aina henkilökohtainen asia. Jokaisella on omat unelmansa. Oma ajatuksensa siitä, mikä tekee elämästä parhaan version. Unelma tai haave, miksi sitä haluaakaan kutsua, voi koskettaa mitä elämänaluetta tahansa. Se voi liittyä työhön, parisuhteeseen, perheeseen, matkustamiseen, oman kodin hankintaan..
Unelmat voivat myös muuttua elämän varrella ja usein niin käykin. Se mistä on haaveillut parikymppisenä, ei enää nelikymppisenä välttämättä tunnukaan tavoittelemisen arvoiselta. Kuusikymppisen unelmat taas ovat usein kaukana siitä, mistä haaveili nelikymppisenä. Elämä muuttuu ja haaveet sen myötä  ja useimpien haaveiden kohdalla niin on tarkoituskin käydä. 

Mutta on olemassa sellaisia asioita, senkaltaisia unelmia, jotka pysyvät. On ääretön rikkaus omistaa asia, joka on vakiintuneesti arvojärjestyksen kärkipäässä, lukittuna sydämeen. Meillä kaikilla soisi olevan rohkeutta mennä sen kaltaisia haaveita kohti. 

Minun haaveeni

Minulla on ollut aina paljon haaveita ja kiitollisin mielin voin todeta, että varsin moni niistä on toteutunutkin. Olen saanut haaveilemani perheen: itselleni parhaan puolison ja kovasti toivotut lapset, ihanan kodin, lukuisia eläimiä. Olen saanut matkustaa uskomattomiin paikkoihin, kokea vavisuttavia elämyksiä.
Mutta on eräs unelma, joka vielä odottaa toteutumistaan: Ammatti eläinten parissa. Siitä olen haaveillut lapsesta saakka. Lapsena tai nuorena en osannut vielä tarkemmin eritellä, millä tavalla haluaisin eläinten parissa työskennellä. Sen ymmärtäminen vaati aikaa ja kypsyttelyä.
Ensimmäisen kerran ymmärsin haaveeni tarkemman viitekehyksen vuonna 2007 eli 14 vuotta sitten. Se tapahtui niihin aikoihin, kun sain ensimmäisen paimenkoirani Taran. En ollut mistään milloinkaan saanut yhtä suurta iloa, kuin yhteistyöstä paimenkoiran kanssa. Huomasin syttyväni eloon, saavani siivet alle työskennellessäni sen kanssa. Yhteys koiraan oli maagista.
Tuolloin selvitin ensimmäisen kerran mahdollisuutta opiskella koira-alaa ja aloin tosissani haaveilemaan työskentelystä koirien hoidon- ja koulutuksen parissa. Tunsin vahvasti, että se on minun juttuni. Minun unelma-ammattini. 
Aika ei kuitenkaan ollut vielä kypsä. Alan opiskelupaikkoja oli harvassa, minun olisi pitänyt asua viikot koululla monen sadan kilometrin päässä kotoa. Olin tuohon aikaan kahden pienen lapsen kotiäiti ja päätin laittaa lapseni etusijalle eli omien haaveideni edelle. Se oli täysin oikea ratkaisu, enkä ole katunut päätöstä hetkeäkään. 
Monta mutkaa ja tapahtumaa on tähän väliin mahtunut. Olen kannustanut puolisoani hänen yrittäjänurallaan pian kymmenen vuoden ajan. Seissyt rinnalla ja osallistunut. Se kaikki on opettanut paljon. Näiden vuosien aikana olen myös perustanut oman toiminimeni Päiväkankaan, joka on antanut lukuisia hyviä hetkiä sekä herättänyt uusia ideoita ja haaveita. Olen hankkinut hevosia, elänyt niiden kanssa monta vuotta täyttä elämää ja lopulta joutunut niistä luopumaan. Olen saanut kolmannen tyttären, kokenut uudelleen pikkulapsiajan ja nähnyt hänen kasvavan reippaaksi nuoreksi neidiksi. Olemme muuttaneet toiseen paikkaan asumaan, perustaneet kaiken alusta lähtien uusiksi.
Olen muuttunut vuosien varrella ihmisenä, kasvanut. Myös koira-alan koulu sijaitsee tätä nykyä 20 kilometrin päässä kotoamme.

Lähes mikään ei ole samalla tavalla kuin vuonna 2007, paitsi rakkauteni koiriin sekä haaveeeni. Sitä olen kantanut mukanani ja vaalinut näihin päiviin asti. Nyt kun aikaa on kulunut, on koittanut minun vuoroni tosissani tavoitella haaveammattiani. Olen ojentanut molemmat käteni kohti unelmaa. Tavoittelen täysin rinnoin sitä haavetta, joka sisälläni on kulkenut kaikki nämä vuodet. 

Läheisten tuki

Esikoiseni täyttää ylihuomenna 19-vuotta. Hän on upea nuori nainen ja hänelläkin on unelma. Tämänkeväisten kirjoitusten jälkeen hän lähtee tavoittelemaan omaa unelmaansa. Minä tuen ja kannustan häntä täysillä. Ihaninta on, että hänkin kannustaa minua unelmani saavuttamisessa, kuten koko muukin perhe.
Vaikka itse tekisimme kaikkemme sen eteen, että saavutamme haaveemme, ei sovi unohtaa että läheisten tuki unelmien tavoittelussa on mittaamattoman tärkeää.


Myötätuulta purjeisiin meille ja teille kaikille, joilla on unelmia. Puhaltakoon elämän suotuisat tuulet niihin voimaa. 


Minä ja Tara helmikuussa 2016. Oma rakas hollantilaiseni (Lyhytkarvainen hollanninpaimenkiora).