Kevättä rinnassa

01.03.2021

Hyvää maaliskuun ensimmäistä päivää!

Viikonlopun auringonpaiste saa alkaneella viikolla jatkoa. Niinhän sitä sanotaan, että maaliskuu maata näyttää.
Kuisti alkaa pikkuhiljaa kuoriutumaan lumipeitteen alta ja saa sielun hyrisemään tipitiitä. Kevättä on rinnassa varmasti jo itse kullakin eikä vähiten Päiväkankaan emännällä. Monenlaista mukavaa asiaa on vireillä ja tuntuu ihanalta huomata, että pimeys on väistymässä useammassakin merkityksessä.

Vuoden 2019 syksyllä alkanut joukkokato meidän eläinkunnassa huipentui elokuussa 2020, kun jouduimme luopumaan hevosista. Silloin jo hetken aikaa mietin kaiken tämän mielekkyyttä. Askel oli yhtä raskas kuin sydämeni eikä tallin ohi pystynyt kuivin silmin kulkemaan. Tuntui ylivoimaiselta jatkaa eteenpäin tällä samalla tilalla, missä oli koettu niin paljon iloa. Ilon tilalle oli vaihtunut suru, joka vaikutti ottaneen pysyvän muodon. 
Mutta niinkuin surulla on tapana, se oli vieraana juuri niin kauan kuin näki tarpeelliseksi. Pyöri ja piehtaroi nurkissa, vaikka isäntäväki halusi sen jo lähtevän. Lopulta suru hellitti hieman otettaan ja siirtyi pihamaalle, mutta vielä sittenkin se jäi norkoilemaan aittoihin ja pihapuihin.
Kunnes viimein, kun aikaa oli mennyt tarpeeksi, se lähti talosta. Lähti, mutta vain tullakseen tasaisin väliajoin takaisin lyhyelle visiitille, aivan kuin varmistamaan ettei sitä ole unohdettu. Niin sitkeä vieras on suru. 

Uusi alku

Nyt kevätauringon paistaessa huomaan surun vierailevan yhä harvemmin. Sen tilalle on alkanut nousemaan kiitollisuus kaikesta siitä, mitä saimme vuosien varrella hevosten kanssa kokea. Tuo ajanjakso antoi meille valtavasti ja niin kliseiseltä kuin seuraava sananparsi kuulostaakin, se kasvatti meitä ihmisenä valtavasti.
Pikkuhiljaa sydämeen on alkanut tulla tilaa myös uusille asioille sekä uusille perheenjäsenille, joita rakastaa.
Olen ymmärtänyt, etten voi suojella sydäntäni surulta. Tai jos sen teen, joudun samalla luopumaan paljosta.  Rakkauden kokemisesta.

"Jos sydämen ympärille rakentaa suojamuurin, sulkee samalla elämästään rakkauden".

Uusi kevät, uusi toivo. Sitä kohti mennään hännät heiluen. 


Voikaa hyvin!